Singapore

Suuntasimme syksyllä Aasiaan. Ensimmäinen pysähdys oli Singaporessa ja muutaman yön jälkeen matka jatkui kohti Balia. Päädyimme tilaamaan lennot Finnairilta koska heillä on nopein yhteys Aasiaan. Finnairin verkkopalvelussa ei ollut mahdollista varata meidän kombinaatiota, mutta asiakaspalvelun kautta lennot löytyivät sujuvasti ja kokonaisuudelle kertyi hintaa 927 euroa. Eli
kyseessä lennot: Helsinki, Singapore (3 yötä), Bali, Singapore, Helsinki. Ei varmasti halvin lentopaketti, mutta ylivoimaisesti nopein. Singaporen ja Balin väliset lennot lensimme Garuda Indonesialla.

Marina Bay

Lennot Singaporeen


Aasian lennot lähtevät yleensä myöhään illalla, myös Singaporen. Lentomme lähti kello 23:55 ja perillä olimme seuraavan vuorokauden aikana kello 16:40. Aikataulu oli varsin hyvä, sillä saapuessamme Singaporeen ei tarvinnut sinnitellä hereillä kuin muutama tunti ja sitten olikin jo ilta. Singaporeen saapuminen oli erittäin sujuvaa, vain kourallinen matkustajia jäi Singaporeen ja
muut jatkoivat matkaa. Ehdimme hädin tuskin käydä vessassa kun matkalaukut olivat jo hihnalla. Passintarkastuksessa sujui vain hetki ja pian meidät ohjattiin taksijonoon. Taksihuijareita ei tarvitse pelätä, sillä autoissa on mittarit ja hinnat ovat vakiot. Pian taksi kurvasikin hotellinpihalle.

Majoitus Singaporessa


Hotelliksi olimme varanneet Hotels.com:in kautta Oasia Hotel Novenan. Hinta kolmelta yöltä oli 410 euroa eli keskivertoa hieman parempi hotelli. Tämän päälle aamiaisesta piti vielä maksaa erikseen. Hotelli oli kyllä laadukas ja hotellin isoista ikkunoista oli komeat maisemat kaupungille. Parasta oli, että hotellin kellarista oli suora yhteys metroasemalle. Myös keskikokoiseen ostoskeskukseen oli yhteys.

Liikkuminen Singaporessa


Liikkuminen Singaporessa on todella helppoa kattavan metroverkoston ansiosta. Käytännössä sinun pitää ostaa ladattava kortti koska yksittäisillä lipuille olisi kovin hankalaa matkustaa. Kun sinulla on kortti, niin voit ladata kortille matkasaldoa ja matkustaa. Singaporen metro on erittäin siisti, turvattomuuden tunnetta ei meille tullut. Roskia ei ole kaupungilla eikä myöskään metrossa. Metrossa onkin ankaria sakkoja luvassa mikäli syylistyt juomiseen, eväiden syöntiin ja tupakoinnista saatkin jo todella suuret seuraamukset. Myös durian -hedelmien kuljetus on metrossa kiellettyä.

Ensimmäisena iltana asetuimme taloksi hotelliin ja lähdimme ihailemaan Singaporen Marina Bayta. Olemme olleet aiemmin mm. Bangkokissa mutta Marina Bayn väriloisto ei ole mitään verrattuna aiempiin kohteisiimme. Käväisyn jälkeen palasimme metrolla hotellille ja matkalla söimme pikaruokaa.

Vastarannalla Marina Bay Sands -hotelli

Nähtävyydet Singaporessa


Joku saattaa luulla ettei Singaporessa ole nähtävää, mutta on siellä. Kaupunki on toki nuori joten historiallisia nähtävyyksiä ei juuri ole, mutta uutta nähtävää on sitäkin enemmän. Kaupungissa on myös melkoiset shoppailumahdollisuudet sekä lukuisat Michelin-tähti ravintolat tarjoavat erinomaista ruokaa. Mikä parasta Michelin-tähti ruoka halvimmillaan maksaa vain muutaman euron. Kaupungin
halvimmat Michelin -tähti ravintolat ovat Hill Street Tai Hwa Pork Noodle sekä Hong Kong Soya Sauce Chicken Rice & Noodle. Näistä jälkimmäinen sijaitsee Chinatownissa (osoite: 335 Smith Street) suuressa "ostarissa" jossa on paljon muitakin katuruokayrittäjiä. Luonnollisesti Michelin -tähti ravintola erottuu pitkällä jonolla muista. Jonossa voi mennä helposti parikin tuntia. Jos et jaksa
jonottaa, niin naapurissa olevissa katuruokaloissa on myös maittavaa ruokaa. Hill Street (osoite: #01-12 Blk 466, Crawford Lane) ravintola  taas sijaitsee kaukana kaikesta, mutta metrolla pääsee lähelle. Täällä jonot ovat yleensä huomattavasti lyhyempiä kuin Hong Kong Soya Sauce Chicken Rice & Noodlessa. Tietysti Singaporesta löytyy fine dining -ravintoloita, mutta hintataso on jo satojen eurojen luokkaa.

China Complex jossa on paljon katukeittiöitä

Michelin ravintola jossa hinnat eivät päätä huimaa

Singaporessa on mahtava ostosmahdollisuudet. Rihkamakauppiaat löydät keskitetysti Chinatownista, mutta muualla on pääsosin myynnissä merkkituotteita ja laatua. Jos olet rikas, niin Marina Bayn ostoskeskus on sinulle sopiva paikka. Sopii siis oikeasti rikkaille, keillä on varaa maksaa kengistä 1000 euroa ja laukusta 2000 euroa. Muut voivat vaikka ostaa pienen veneretken ostoskeskuksessa. Keskiluokka voi tehdä ostoksia Orchard Roadilla jossa on paljon meille tuttuja merkkejä myynnissä.

Marina Bay Sands -ostoskeskus

Chinatown

Nähtävää Singaporessa on mukavasti. Jos haluaa irtioton kaupungin sykkeestä, niin voi suuntautua Sentosan saarelle. Saarelle ei kannata mennä vaijerihissillä. Hissi on ylihintanen, kuuma ja hidas. Hissistä ei aukea niin upeat maisemat kuin voisi kuvitella. Juna on kaikin puolin parempi ja metroasemalta on selkeät kulkuohjeet junalle. Itse junamatka kestää korkeintaa viisi minuuttia. Saarella on hiekkarantoja, golfkenttiä, kylpylöitä, vapaa-ajan aktiviteetteja sekä viihdekeskuksia. Viihdekeskuksista tunnetuin lienee Universal Studiot. Universal Studiot on huvipuisto jossa on laitteita sekä elokuvalavasteita. Jos tykkäät huvipuistolaittesta, niin hanki ehdottomasti Express-lippu jolla vältyt tuntien jonottaiselta laitteisiin. Liput Universal Studioille liikkuvat noin 100 euron paikkeilla eli halpaa tämä lysti ei ole. Päivä menee todella nopeasti Studioilla, ehkä hienoin osuus oli Jurasic Park osasto jossa pääsi hieman leffafiilikseen.

Universal Studios Singapore

Teemapuistossa on runsaasti katoksia eli pieni sade ei haittaa

Jurassic Park

Kaupungilla kannattaa käydä ihailemassa Marina Bay:ta ja ilta-aikaan Gardens by the Bay on upea. Jälkimmäinen on valoilla taidokkaasti valaistu iso puisto ja Marina Bay on tämän läheisyydessä oleva merenlahti jossa on pilvenpiirtäjiä sekä ostoskeskus. Lahden rannalla on myös suosittu Merlion -patsas joka syöksee suustaan vettä. Sen vieressä onkin suosittua ottaa valokuvia muistoksi reissusta. Muita suosittuja nähtävyyksiä on Singapore Flyer (maailmanpyörä), Raffles-hotelli sekä Singaporen eläintarha.

Gardens by the bay
Kolme päivää kuluivat Singaporessa todella nopeasti. Erityisesti Singaporesta jäi mieleen siisteys, turvallisuus, eurooppalaisuus sekä kohteliaat paikalliset. Oli kuitenkin aika jatkaa matkaa ja palata Singaporen Changin lentokentälle josta siirryimme Balille.

Merlion -patsas

Kommentit

Suositut tekstit