Rooma

Matkalla Roomaan


Lähdimme heinäkuussa kolmen päivän kaupunkilomalle Roomaan. Helteinen matka oli luvassa, sillä ennusteet lupasivat 34 asteen hellettä. Varasimme matkan heinäkuun alussa, paria viikkoa ennen matkaa. Yleisesti lentojen hinnat nousevat mitä lähempänä lähtö on ja niin kävi myös tälläkin kertaa. Finnairin lennot Roomaan maksoivat 351 euroa hengeltä. Hotellimajoitus löytyy kuitenkin melko edullisesti, 204 euroa kolme yötä aamupalojen kera Hotelli Torinossa. Hotelli Torinon sijainti on erinomainen, parin sadan metrin päärautatieasemasta (Roma Termini), jonka yhteydessä on myös metroasema.

Colosseum

Finnair lentää Fiumicinon (tunnetaan myös nimellä Leonardo da Vinci) lentokentälle Roomassa. Kenttä on reilun puolen tunnin matkan päässä keskustasta, ruuhka-aikana jopa tunnin matka. Kentältä kaupunkiin voit suhauttaa Leonardo Express-junalla 14 euron hintaan. Me kuitenkin tykkäämme mukavuudesta joten otimme taksin alle. Taksitolppa on luonnolllisesti heti ulko-ovien kohdalla. Periaatteessa takseissa on kiinteät hinnat keskustaan n. 45 euroa. Varmista hinta kuitenkin ennen taksiin menemistä. Hyppäsimme taksiin ja taksimersu tykitti autolla menemään. Meille osui ilmeisesti koko Rooman nopein taksi, kyydissä hirvitti! Turvavälejä hän ei pitänyt ja nopeudet hipoi 180 km/h ja torvi soi. Tämä järjetön kaahaus ei kuitenkaan taida olla tavallista, sillä tämä kuski ohitti lukuisia taksejakin?

Rooman nähtävyyksiä


Aamulla heräsimme reippaina, edessä oli ensimmäinen kokonainen päivä Roomassa. Majoitukseen kuului aamupala, joka tarjoiltiin yläkerran terassilta. Terassilta avautuivat hienot maisemat Roomaan! Aamupala oli tavanomainen italialainen eli makeaa ja vaaleaa. Aamupalan jälkeen suunnistimme Terminin metroasemalle. Luonnollisesti ostimme kolmen päivän metrolipun joka maksoi 16,50 euroa. Metrolla Roomassa on helppo liikkua, esimerkiksi Colosseumin portille pääset suoraan metrolla. Toisaalta taas Pantheonin läheisyydessä ei ole metroasemaa (Ottaviano lähin) vaan joudut kävelemään 20 minuuttia.

Gladiaattori

Ensimmäiseksi luonnollisesti lähdimme katsomaan Colosseumia. Joten ei muuta kuin maan alle ja metroon. Terminin metroasemalta menee suora metrolinja Colosseumille, vain yksi pysäkki välissä. Colosseum lienee Rooman tunnetuin nähtävyys. Kyseessä on antiikin Rooman aikainen amfiteatteri. Katsomoon mahtui aikoinaan peräti 50 000 katsojaa seuraamaan väkivaltaisia gladiaattorinäytöksiä.
Colosseum on erittäin suosittu kohde, joten kannattaa olla aikaisin aamulla liikenteessä ja varata aikaa riittävästi. Pääsylippu kannattaa ostaa ns. sivujonosta eli Forum Romanumin sisäänkäynnin vierestä. 12 euron hintainen lippu oikeuttaa sisäänpääsyyn Colosseumille sekä Forum Romanumiin. Forum Romanum on Colosseumin vieressä oleva alue, joka oli muinaisen Rooman ydinalue. Tämä alue on aikoinaan kaivettu esiin ja restauroitu. Nykyisellään Forumilla onkin nähtävissä jäännöksiä useilta eri aikakausilta. Vaikuttavia nähtävyyksiä ovat kummatkin ja täällä helposti kuluu kokonainen päivä. Kannattaa huomioida, että Colosseummin sisällä ei ole vesipulloja myynnissä, mutta omia vesipulloja pystyy täyttämään. Forumilla sen sijaan on paljon vesimyyjiä. Toki vedellä on hintansa, mutta euro jääkylmästä vedestä 35 asteen helteessä ei ole liikaa.

Forum Romanum

Forum Romanum

Colosseum

Colosseum

Vierailu Vatikaanissa


Toisena päivänä suuntasimme Vatikaaniin. Vatikaanin lähin metroasema on Lepanto, josta on noin 2 kilometrin matka Vatikaanin rajalle. Suhteellisin helppoa oli siis matkustaa Italiasta Vatikaaniin. Vatikaani on siis itsenäinen valtio, joka on Rooman kaupungin sisällä. Pinta-alaa tällä kääpiövaltiolla on vain 44 hehtaaria ja asukkaita vajaat 900. Pienuudesta huolimatta Vatikaanilla on paljon kansainvälistä painoarvoa, koska sieltä käsin johdetaan katolista kirkkoa. Kaupungin tunnetuin nähtävyys on Pietarinkirkko. Kirkko on maailman suurin uskonnollinen rakennus 23 000 neliön pinta-alallaan. Korkeutta kirkolla on peräti 133 metriä. Pietarinkirkko on melkoinen nähtävyys sisältä ja ulkoa. Sisällä on paljon taideteoksia joista kuuluisin lienee Michelangelon Pieta -patsas. Jos omaat normaalin kunnon ja et pelkää korkeita ja ahtaita paikkoja, niin kannattaa kiivetä ehdottomasti kupoliin. Sieltä on huikeat näkymät Pietarinaukiolle. Kupoliin pääset kirkon edestä katsottuna oikeasta reunasta. Siellä noin 10 euron maksua vastaan pääset hissillä puoliväliin. Puolivälissä on iso tasanne jossa mahdollista lähettää postikortteja tai nauttia vaikkapa kahvit. Tämän jälkeen on kapeat,
jyrkät portaat ylös huipulle. Portaita on paljon! Pietarinkirkkoon kannattaa tutustua heti aamusta, päivällä turistimassat ovat melkoiset. Parhaimpina päivinä kirkossa käy 30 000 turistia!

Näkymät Pietarinkirkon näköalatasanteelta

Pietarinkirkon aukio

Michelangelon Pieta -patsas

Roomassa on todella paljon nähtävää. Jos kyseessä on vain parin päivän kaupunkiloma, niin suosittelen tutustumaan edellä mainittuihin kolmeen kohteeseen eli Colosseum, Forum Romanum sekä Pietarinkirkko. Jos sinulla on enemmän päiviä käytössä, niin Pantheon, Fontana di Trevi, sekä Espanjalaiset portaat ovat tutustumisen arvoisia. Me käväsimme pikaisesti katsomassa Pantheonia sekä Fontana di Trevia. Nämä osuvat kätevästi samalla kävelymatkalle Barberinin metroasemalta. Matkaa kertyy vajaat noin 1,5 km asemalta ja sama tietysti takaisinpäin. Pantheon on ihan hieno rakennus maallikkon silmin, antiikin ajalta säilynyt tähän päivään. Ei kuitenkaan säväytä samalla tavalla kuin Colosseum tai Pietarinkirkko.

Pantheon
Fontana di Trevi

Syöminen Roomassa


Syöminen matkoilla on toisinaan hankalaa. Fokus on usein nähtävyyksissä ja tämän takia ateriointi kärsii. Pääosin söimme lähiravintoloissa. Menut on toisinaan paljastavia, niissä on merkitty mitkä tuotteista on pakastettuja. Monen pizzan kohdalla oli merkintä pakasteesta joka ei kuulostanut herkulliselta. Yhtenä iltana satsamimme enemmän ja kävimme Lonely Planetin suosittelemassa ravintolassa L’Asino d’Oro. Ruoka ravintolassa oli erinomaista ja neljän ruokalajin hinnaksi henkilökohden tuli noin 60 euroa ruokajuomineen.

Pizzaa

Kommentit

Suositut tekstit