Nepal: vaihtokertomus

Vaihtokertomus kolmen kuukauden ajalta Nepalissa. Matkaan lähdin 31.1.2012 ja paluu Suomeen oli 1.5.2012. Menin harjoittelemaan Dhulikhelin sairaalaan kuukaudeksi, toisen kuukauden vietin pienessä kylässä Dhungkharkassa kyläprojektia tekemässä ja viimeinen kuukausi meni koulutehtävien parissa ja lomailessa Pokharassa ja Chitwanissa. Lähdin vaihtoon yksin omasta koulusta, mutta olin osana CIMO:n järjestämää North­South­South ­ohjelmaa, joka on suomalaisten ja kehitysmaiden korkeakoulujen välisiä yhteistyöhankkeita. Projektiin osallistui muita suomalaisia opiskelijoita ja menimme samaan paikkaan harjoittelemaan.

Nepaliin valmistautuminen

Ennen vaihtoon lähtemistä hankin rokotukset hyvissä ajoin terveysasemalta. Nepaliin mentäessä kaikille suositeltava rokote on hepatiitti A ja riskiarvon perusteella myös hepatiitti B. Itse otin Twinrix yhdistelmärokotteen, joka tulee maksamaan yhteensä noin 150 euroa. Japanin aivotulehdus­ rokotetta en ottanut, koska sitä ei esiintynyt vaihtoni ajankohtana. Tautia esiintyy yleensä sadekauden aikana eli kesä­syyskuussa Aasiassa. Teraissa heinäkuusta joulukuuhun, yksittäisiä tapauksia on myös Kathmandun laaksossa. Malarian estolääkitystä suositellaan otettavaksi riskiarvion perusteella, mutta itse en ottanut sitä eikä minulle sitä edes suositeltu. Polio ja tetanus eli jäykkäkouristus on myös hyvä olla voimassa. Otin myös kolerarokotteen sekä lavantautirokotteen, koska osallistuin kyläjaksolle ja vietimme aikaa huono hygieenisissä olosuhteissa. Vesikauhurokotusta kannattaa miettiä, jos oleilee pitkän matkan päässä lähimmästä sairaalasta. Nepalissa on paljon kulkukoiria ja minulle sattui paljon vaaratilanteita, joissa koira olisi voinut purra. Kathmandussa on kuitenkin paljon turistisairaaloita, jonne pitää mennä onnettomuuden sattuessa esim. Ciwec clinic.

Turistiviisumin saa hankittua Nepalin lentokentältä maahan saapumisen yhteydessä. Viisumien hinnat ovat 15 päivää 25 USD, 30 päivää 40 USD ja 90 päivää 100 USD. Vaihdoimme etukäteen dollareihin rahaa Helsinki­Vantaan lentokentällä. Etukäteen viisumin voi hankkia Nepalin suurlähetystöstä Kööpenhaminasta. Jos olet opiskelija ja menet Nepaliin turistiviisumilla, älä missään nimessä mainitse tulevasi opiskelemaan vaan kerro olevasi lomalla. Virkailijat saattavat pahimmassa tapauksessa käännyttää sinut takaisin Suomeen. Viisumiin tarvitaan yksi passikuva.

Opiskelijan on hyvä muistaa tehdä ennen vaihtoa KELA:n olosuhdemuutosilmotus. Matkatavaravakuutus ja matkustajavakuutus on hyvä muistaa ottaa. Itse sain matkustajavakuutuksen koulun puolesta ja kotivakuutus turvasi matkatavarat. Ennen Nepaliin lähtöä kannattaa tehdä ilmoitus maahan saapumisesta Suomen suurlähetystöön sähköpostitse tai henkilökohtaisesti. Sähköpostiin saat ajankohtaista tietoa tulevista lakoista tai muista mahdollisista selkkauksista.

Lentoliput tilasimme ebookers.fi kautta ja ne tulivat maksamaan 850 e menopaluineen. Emme lentäneet Delhin kautta, koska olimme kuulleet lentokentän monenlaisista ongelmista, joten lensimme Brysselin ja Abu Dhabin kautta Kathmanduun. Paluulento oli sama, mutta Milanon kautta Suomeen. Matka kesti Kathmanduun 19 tuntia 10 minuuttia.

Eläminen Nepalissa on todella halpaa Suomeen verrattuna. Opiskelijana minulla ei ollut paljon rahaa säästössä Nepaliin lähdettyä ja Kelan rahoista (noin 500–600 euroa) minulle jäi kuukaudessa melkein puolet käyttämättä. Kuinka paljon pitäisi siis ottaa rahaa mukaan? Se riippuu ihan itsestäsi, miten ja missä haluat Nepalissa viettää aikaa. Kathmandun turistialueella Thamelissa on huomattavasti kalliimpaa kuin muualla Nepalissa ja länsimaalainen ruoka maksaa toki enemmän kuin paikallinen. Halvimmillaan Thamelissa yöpyy parilla eurolla majataloissa.

Lentomatka Kathmanduun 31.1–1.2.2012

Matka alkoi lumisena talvipäivänä autolla Lahdesta Helsinki­Vantaan lentokentälle. Mitään viivytyksiä ei ilmennyt ja pääsimme aikataulun mukaisesti 16.40 lähtevään Finnairin koneeseen. Brysseliin matka kesti noin 2 tuntia 40 minuuttia. Meillä oli kolme tuntia vaihtoaikaa, joten palloilimme Brysselin kentällä aikaa kuluttaakseen. Liukuportaissa meitä vastaan tuli kiireisen oloinen Paavo Lipponen.

Illalla pääsimme jatkamaan matkaa Etihad Airwayssillä kohti Abu Dhabia. Etihadilla palvelu oli erinomaista ja laadukasta. Lentohenkilöstö oli erittäin kohteliasta ja ystävällistä. Matka meni nopeasti omalta kosketusnäytölliseltä ruudulta katsoessa uusia elokuvia ja musiikkia kuunnellessa. Meille tarjoiltiin ateria, joka oli todella herkullinen. Lennolla oli ilmainen juomatarjoilu, jonka käytimme tietenkin hyväksi. Yötä vasten meille jaettiin paketti, joka sisälsi hammasharjan, korvatulpat, lentosukat ja silmälaput nukkumiseen.

Matka Abu Dhabiin kesti 6 tuntia 35 minuuttia. Abu Dhabissa päätimme käyttää viimeisen mahdollisuuden ja kävimme mäkkärissä aamupalalla. Se oli pettymys, koska hampurilaiset eivät olleet yhtä hyviä kuin Suomessa. Parin tunnin vaihtoajan jälkeen matka jatkui kohti Kathmandua jälleen Etihadin koneella. Lentokone oli täynnä nepalialisia miehiä ja meitä ulkomaalaisia tuijotettiin uteliaina. Kun ruoka tarjoiltiin, alkoi koneesta kuulua kovaääninen ruoan maiskutus. Saavuimme Kathmanduun paikalliseen aikaan 15.35. Näky koneen laskeutuessa oli lumoava, jännittävä ja epäuskottava: ensin tuli huikean vuoristoisia näkymiä ja äkkiä alkoi valtava talomeri, joka jatkui silmänkantamattomiin.

Kathmandun lentokenttä oli vaatimattoman näköinen tiilirakennus ja sen nähdessämme totesimme, että nyt ollaan kaukana Suomesta. Saimme heti maistaa paikallista meininkiä kun kävelimme kohti sisärakennusta. Lentokentän ulkopuolella jotkut naiset kitkivät rikkaruohoja, mutta kun katsoimme tarkemmin, naiset olivatkin pesulla kuralammikossa. Matkalaukut tulivat turvallisesti perille ja me kaikki saimme laukkumme suhteellisen pian.

Kun astuimme ulos lentokentältä, ympärillemme tuli laumoittain taksimiehiä nykimään hihasta ja tarjoamaan taksikyytiä ja yöpymispaikkoja. Löysimme kuitenkin sovitun kyytimme sekamelskan joukosta ja lähdimme ajamaan kohti Dhulikhelia. Matkalla kohti majapaikkaamme, epäuskoisina katselimme paikallista meininkiä: joka paikassa oli röttelötaloja, likaista, saasteista, roskia ja autoja. Sekamelskan keskellä makoili koiria ja vuohia toisistaan välittämättä ja kanat kipittivät pitkin katuja. Ensimmäisenä päivänä meitä tuli vastaan myös ruumis kun paikalliset ihmiset kantoivat sitä paareilla liikenteen seassa. Totesimme, että vaihdostamme tulee mielenkiintoinen kokemus.

Harjoittelu Dhulikhelin sairaalassa ja matkustelua 5.2–9.3.2012

Dhulikhel sijaitsee Kathmandusta, Nepalin pääkaupungista 30 kilometriä kaakkoon ja sinne ajaa päiväsaikaan noin tunnin. Paikallisbussilla samaan matkaan menee kaksi tuntia. Se on pieni Newari kaupunki, joka sijaitsee korkeilla kukkuloilla jopa yli 1500 metriä merenpinnasta. Kathmanduun verrattuna Dhulikhelissa on todella vihreää, kaunista, raikas ilmasto sekä puhdasta vettä.
Dhulikhelin sairaala on yksityinen, voittoa tavoittelematon yritys, joka kattaa kustannuksensa perimällä hoitomaksuja. Sairaala on perustettu aikoinaan ulkomaisilla lahjoituksilla ja se on Nepalin parhaimpia sairaaloita. Sairaalan yhteydessä toimii Kathmandun yliopiston hoitotyön koulutusohjelma ja lääketieteellinen tiedekunta. Dhulikhelin sairaala on todella suuri ja eri osastojen rakennuksia on paljon. Aseptiikka ja hygieniataso oli todella huonoa verrattuna Suomeen. Käsidesiä ei aina käytetty vaan hoitajat pelkästään pesivät käsiään. Hanskojakaan ei aina käytetty, koska niitä haluttiin säästää. Likaiset lakanat käännettiin, koska ei ollut riittävästi lakanoita.

Dhulikhelissa yövyimme Sharmilas ́s guest housissa. Majatalossa me tytöt nukuimme 3 hengen huoneessa ja pojilla oli 2 hengen huone. Halutessaan voi saada oma huoneen. Maksoimme 800 rupiaa eli noin 8 euroa päivältä henkilöä kohden ja hintaan sisältyi sähkö, vesi, nettiyhteydet ja vaatteiden pesu. Majapaikassamme oli suihku ja normaali WC. Ruoka maksoin 100 rupiaa päivältä eli euron ja siihen sisältyi aamiainen, illallinen ja tee. Päivällisen söimme sairaalan kanttiinissa tai ulkopuolella olevissa ravintoloissa. Majatalossa oli myös mahdollisuus tehdä itse ruokaa omassa keittiössä ja jättää halutessaan majatalon ruokailut pois. Kuukausittain asuminen ja eläminen harjoittelun aikana tulivat maksamaan noin 260–300 euroa.

Meillä ei ollut ensimmäisenä kuukautena paljon lomaa, mutta Nepalissa on paljon festivaaleja, jotka ovat yleisiä vapaapäiviä. Silloin lähdimme Kathmanduun tutustumaan paikallisiin nähtävyyksiin. Paikallisbussilla maksaa noin 45 rupiaa matka Dhulikhelista Kathmanduun. Yövyimme Thamelissa Norling majatalossa. Se ei ollut laadultaan kovin kummoinen paikka, mutta kelpasi meille yöpymispaikaksi. Suihkusta tuli lämmintä vettä, mutta Kathmandussa vesi haisee joka paikassa ruosteiselta. Norlingissa tarjottava ruoka oli syötävää, tosin yhdellä kerralla osa porukasta sai sieltä ripulin.

Otimme taksin ja hurautimme parin kilometrin päähän Thamelista katsomaan apinatemppeliä. Taksimatkoista maksoimme matkan pituudesta riippuen 150–300 rupiaa. Swayambhunath eli apinatemppeli on Nepalin suosituin ja tunnetuin symboli. Se on sekoitus buddhalaisuutta ja hindulaisuutta. Apinatemppeli on taianomainen paikka ja se on suosittu myös paikallisten ihmisten keskuudessa. Alueella oli paljon apinoita, jotka viihdyttivät ja huvittivat turisteja. Jotkut ihmiset syöttivät apinoille hattaraa ja yksi apina joi energiajuomaa. Apinoiden kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, koska ne voivat olla aggressiivisia ruoan nähdessään. Korkealta temppeliltä näkee kaikkialle Kathmanduun ja se on oiva paikka katsoa auringonlaskua.

Apinatemppelin jälkeen suuntasimme taksilla Pashupatinathiin, jossa on Nepalin yksi tärkeimmistä ja pyhimmistä hindutemppeleistä. Paikka sijaitsee pyhän Bagmati joen varrella. Saavuimme alueelle ja meistä paikka oli kaikkea muuta kuin pyhän oloinen. Sadat rihkamakauppiaat kaupittelivat korujaan pitkin tietä, joka johti temppelialueelle. Alueella kuhisi ihmisiä ja näimme paljon pyhiä miehiä eli sadhuja. Päästäksemme alueelle piti maksaa pari kymmentä rupiaa. Alueella meitä vaani epävirallisia oppaita, jotka lyöttäytyivät turistien seuraan ja antoivat olettaa, että opastus on ilmaista. Heti ensimmäisenä näimme monia rovioita, jotka paloivat vieri vieressä. Tämä epävirallinen opas ehti meille selittää, että ne ovat hindujen polttorovioita. Hindut polttavat ruumiit ja sen jälkeen tuhkat työnnetään Bagmati jokeen. Joka paikassa leijaili palaneiden ruumiiden savua, tuhkaa ja epämiellyttäviä hajuja. Äkkiä meitä oksetti ja halusimme pois rovioiden läheltä. Jatkoimme matkaa ylös portaita, jossa makoili pössytteleviä pyhiä miehiä. Keltaisiin ja oransseihin asuihin pukeutuneet pyhät miehet huutelivat meille ja vinkkailivat ottamaan kuvia heistä. Kuvan ottaminen maksoi tietenkin ja jos et maksa, niin he voivat kirota sinut. Ylhäällä oli apinoita ja lehmiä löntysteli joka paikassa. Joku pyhä mies tuli antamaan meille Tikan otsaan ja siitäkin olisi pitänyt maksaa. Lopulta kyllästyimme ihmispaljouteen, huuteleviin pyhiin miehiin sekä rahaa kinuaviin ihmisiin ja lähdimme pois. Seuraavana päivänä oli Maha Shivaratri eli ”Shivan yö” ja paikalle oli odotettu jopa miljoonaa kävijää sekä satoja sadhuja kaikkialta Nepalista ja Intiasta. Olimme onnekkaita kun emme sattuneet sinä päivänä paikalle.

Nepalissa on paljon erilaisia festivaaleja ja ne ovat yleisiä vapaapäiviä. Silloin lähdimme isolla kansainvälisellä porukalla Kathmanduun ja olimme siellä yötä Marco Polo nimisessä majatalossa. Holi on Hindujen joka keväinen värienjuhla ja silloin on yleensä isot juhlat Kathmandussa. Paikalliset ja turistit heittelivät innoissaan toistensa päälle värijauheita ja jotkut kaatoivat jopa katolta sangoittain vettä kadulla kulkevien ihmisten päälle. Holin aikaan kannattaa pukeutua huonoihin vaatteisiin ja suojata hiukset, koska väri ei lähde kunnolla pois. Me pukeuduimme valkoisiin, koska halusimme olla erityisen värikkäitä. Väriä menee helposti myös silmiin, joten silmät kannattaa suojata esimerkiksi aurinkolaseilla. Kathmandussa Holin aikaan ei voi välttyä kastumiselta ja värjäytymiseltä. Jos et halua likaantua, kannattaa pysytellä sisätiloissa, koska turistit ovat Holin aikaan erityisiä maalitauluja. Holi oli meille unohtumaton kokemus ja silloin tuntui, että kansallisuudella, kastilla, varallisuudella tai köyhyydellä ei ollut merkitystä nepalilaisille.

Dhulikhelissa ei ole kauheasti nähtävyyksiä tai tekemistä. Kävimme välillä Kali- temppelillä, jonne johti 30 minuuttia kestävät tuhannet portaat. Ennen temppeliä kannattaa mennä katsomaan isoa Buddha patsasta. Korkealta kukkulalta näkee hienot maisemat ja hyvällä ilmalla voi nähdä kaukana olevat valkoiset vuoret. Dhulikhelissa on mahdollisuus mennä kolmen tunnin patikointi reissulle Namobuddhalle. Dhulikhelissa kannattaa käydä syömässä parhaimmat ranskalaiset, herkulliset ohukaiset ja maukasta paistettua riisiä Nawaranga Guest Housissa. Sieltä voi ostaa myös edullisesti taidetta paikallisilta taiteilijoilta.

Kyläjakso 11.3­ 6.4.2012

Nepalissa osallistuin myös nepalilaisten opiskelijoiden kyläprojektiin Community health ­ jaksolle, joka kesti 4 viikkoa. Asuimme opiskelijoiden kanssa pienessä 6000 asukkaan kylässä Dhungkharkassa, joka sijaitsee 43 kilometriä Kathmandusta Kavre alueella. Dhungkharka on kaunis mäkinen kylä ja se sijaitsee 1300 metristä 3018 metriin meren yläpuolella.

Annoimme terveysvalistusta kyläläisille sekä haastattelimme heitä. Heti ensimmäisenä päivänä tulin kipeäksi ja oksensin koko yön. Olimme vain suodattaneet veden, mutta emme käyttäneet jodia. Sen jälkeen lisäsimme aina puhdistettuun veteen jodia. Kyläjakso otti voimille, koska kunnollisia peseytymistiloja ei ollut vaan jouduimme peseytymään ulkona vesiletkun alla jäätävän kylmässä vedessä. Nukuimme koko kuukauden maakuupusseissa kovalla lattialla ja yöt olivat todella kylmiä kun nurkista veti ja tuuli. Jouduimme osallistumaan keittiövuoroihin, jotka alkoivat jo aamulla 5.30 ja teimme kaikille opiskelijoille ruokaa koko päivän. Riisipöperö alkoi kuvottaa kun sitä tuli syötyä joka päivä pari kertaa päivässä kuukauden ajan. Joka päivä kävelimme monia kilometrejä kuumassa auringonpaisteessa kyläläisten taloille, jotka saattoivat sijaita korkeilla kukkuloilla. Mitään aktiviteetteja kylässä ei ollut, ainoa viihteeni oli lukeminen, kuvaaminen, nukkuminen ja opiskelijoiden kanssa ajan viettäminen.

Kyläjakso oli siitä huolimatta todella hieno kokemus ja näimme nepalilaisten todellista elämää. Kyläläiset olivat todella vieraanvaraisia ja aidon uteliaita ulkomaisista ihmisistä. Kylän naisia haastatellessa saimme kuulla monenlaisia elämäntarinoita ja näimme todella köyhiä ihmisiä. Tuntui hienolta olla osana tällaista projektia, jossa yritetään parantaa erityisesti naisten ja tyttöjen hyvinvointia. Kokemus oli ikimuistoinen ja opimme arvostamaan kaikkia mukavuuksia paljon enemmän kuin aikaisemmin. Opimme ymmärtämään nepalilaista kulttuuria paljon syvemmin kuin jos olisimme olleet vain lomamatkalla.

The Last Resort, Pokhara ja Chitwan 6.4­-30.4.2012

Kyläjakson jälkeen palasimme takaisin Dhulikheliin ja olimme onnellisia majatalomme kuumasta suihkusta, herkullisesta ruoasta, pehmeästä sängystä ja omasta rauhasta. Aloimme tehdä raporttia kyläjaksosta, ja siinä vierähti melkein kaksi viikkoa. Kävimme koulutyön ohessa kuitenkin huvittelemassa ja shoppailemassa Kathmandussa. Siellä on paljon ostoskeskuksia, joissa myydään Suomen hintatasoon verrattuna edullisia vaatteita ja kenkiä. Kannattaa myös yrittää tinkiä ostoskeskuksissa, vaikka hinnat olisi jo merkitty, sillä yleensä tuotteet maksavat laatuun nähden liikaa. Thameli on Kathmandun turistikeskittymä, jossa on hyviä ravintoloita ja baareja, mutta baarit menevät yleensä jo 12­1 aikaan yöllä kiinni. Kyllästyimme kyläjakson ainaiseen daal bhaat:iin eli linssiriisiin, joten suuntasimme syömään Kathmandun parhaimpaa pizzaa Fire & Ice­ ravintolaan. Fire & Icessa ei tarvitse pelätä saavansa ruokamyrkytystä tai ripulia. La Dolce Vita on myös käymisen arvoinen ravintola, josta saa myös hyvää pizzaa ja pastaa. Thamelin alueella on paljon shoppailukujia, basaareja ja kirjakauppoja.

Kathmandussa me tytöt kävimme ilmottautumassa The Last Resortin toimistolla benjihyppyyn. Päätimme tehdä sen lisäksi myös canyon swingin. Ne tulivat maksamaan yhteensä 108 euroa ja paketti sisälsi kuljetukset, ruoat, majoitukset ja saunan. Hyppyjen kuvaamiset maksoivat 25 euroa ja kaupanpäälle tuli t­paita. Saimme Dhulikhelin opiskelijakortilla hieman alennusta.
Kyyti tuli hakemaan meitä Dhulikhelista aikaisin aamulla ja matka hyppypaikalle kesti noin 3 tuntia. Matkalla näimme huikeita maisemia ja jännitystä oli ilmassa. Perille päästyämme kuljimme hyppysillan kautta toiselle puolelle, The Last Resortin pääalueelle. Katsoimme täristen sillalta alas kanjoniin ja totesimme, että ollaan me hulluja. Koko hyppäävä ryhmä kokoontui baarin alueelle ja meille pidettiin koulutus oikeanlaisesta hyppäämistekniikasta, koska hypyt swingissä ja benjihypyssä eroavat. Kaikki punnittiin ja meidät jaettiin painoluokkien perusteella eri ryhmiin. Pääsimme hyppäämään heti ja minä olin toisena hyppäämässä swingin. Täristen astelin hyppäämisalueelle ja sydän hakkasi ainakin tuhatta. Adrenaliiniryöpyn vallassa sitten hyppäsin kun käskettiin ja huusin niin, että koko kanjoni raikui. Äkkiä se oli ohi ja tuntui niin hyvältä olla elossa. Matka takaisin ylös kesti 20–30 minuuttia helteisessä ilmassa. Jalat tutisten hikisinä kiipesimme ylös ja muistimme, että meillä on vielä benjihyppy hyppäämättä. Tuntui hullulta uhmata onnea toiseen kertaan ja olla jälleen sillalla. Benjihyppy pelotti ainakin yhtä paljon kuin swingi, mutta hypyn jälkeen olo oli kuin voittajalla. Tuntui hienolta pystyä voittamaan pelkonsa ja uhmaamaan kuolemaa. Hyppyköydet ja valjaat olivat kuitenkin turvalliset ja henkilökunta osaavaa ja ammattitaitoista. Mitään todellista vaaraa ei ollut ja kaikki sujui hyvin.

Hyppyjen jälkeen suuntasimme väsyneinä, mutta iloisina rentoutumaan teltoille ja peseytymään meille varattuun saunaan. Sauna oli kuitenkin pettymys, vaikka se oli meidän suomalaisten iloksi puilla toimiva. Löylyjä ei voinut sanoa kunnon löylyiksi, mutta virkistävää se silti oli. Tämän jälkeen meille tarjoiltiin illallinen, mutta minun pahaksi onnekseni sain siitä ruokamyrkytyksen ja oksensin taas jälleen kerran. Sitä kesti vuorokausi ja olin todella huonossa kunnossa kotimatkalla ja oksensin kaikkien iloksi koko bussimatkan. Jouduin melkein tiputettavaksi sairaalaan, mutta onneksi sitkeä ripuli ja oksennus vihdoin talttuivat. Tästä huolimatta The Last Resort oli uskomaton kokemus ja siellä olisi voinut mielellään viettää muutaman päivän rentoutuen sekä kokeillen erilaisia lajeja. Saimme meidän hypyistämme muistoksi hyvälaatuisen videokoosteen, jonka kävimme hakemassa viikon päästä Thamelissa sijaitsevasta toimistosta.

Nepalin vaihto oli lopuillaan ja päätimme käyttää lopun ajasta matkusteluun. Lähdimme viiden hengen porukalla Kathmandusta Chitwanin kansallispuistoon. Päätimme matkustaa paikallisbussilla ja matka oli halpa, vain 300 rupiaa eli 3 euroa. Matkaa Kathmandusta Chitwaniin on parisataa kilometriä, paikallisbussilla se kesti noin 6­7 tuntia. Bussin piti lähteä Kathmandun bussiasemalta aamulla aikaisin ja luulimme tulleen huijatuksi kun bussia ei näkynyt. Bussin tuleminen kesti tunnin ja sen liikkeelle pääsy kesti toisen tunnin. Kannattaa varata paljon kärsivällisyyttä ja malttia matkaan kun matkustaa Nepalin paikallisbusseilla. Pahaksi onnekseni taas oksensin bussimatkalla ja matka tuntui ikuisuudelta. Bussissa oli ahdasta, kuuma, meluista ja yhdellä nepalilaisella pariskunnalla oli jopa muuttotavarat bussin katolla. Pääsimme lopulta onnellisesti perille. Yövyimme Sauraha nimisessä kylässä, jossa on paljon valinnanvaraa yöpymispaikoissa. Chitwanin luonnonpuiston sisällä on myös mahdollisuus yöpyä kuunnellen viidakon eläinten ääniä.

Varasimme seuraavalle päivälle heti norsu­ ja jeeppisafarin. Paketti maksoi noin 25 euroa. Lähdimme jo aikaisin aamusta, jotta näkisimme paljon eläimiä. Norsun selästä oli hyvä havaita viidakon eläimiä, koska ne eivät kiinnittäneet norsuihin huomiota. Näimme norsusafarilla mm. villikanoja, sarvikuonoja, villisikoja, ja peuroja. Norsusafari kesti noin puolitoista tuntia ja sen jälkeen oli pieni tauko, jonka jälkeen oli mahdollisuus kylpeä norsujen kanssa. Norsut nauttivat selvästi vedestä ja nousimme vedessä norsun selkään. Norsu heitteli vettä kärsällään päällemme ja lopulta se viskasi meidät isäntänsä käskystä kokonaan veteen. Joku mummeli tuli myymään banaaneja ja saimme syöttää norsuja. Norsujen kanssa kylpeminen oli todella hauskaa ja nautimme jokaisesta hetkestä näiden upeiden ja viisaiden eläinten seurassa. Kuivattelimme ja kävimme vaihtamassa vaatteet, sen jälkeen olikin neljän tunnin jeeppisafarin vuoro.

Huhtikuu ei ole kaikkein paras aika vierailla Chitwanissa, koska luonnonpuiston heinä on todella korkealla ja sen takia villieläimiä on vaikea havaita. Jeeppisafarilla meillä oli kuitenkin niin ammattitaitoinen opas, että hän havaitsi eläimiä pitkästä heinästä huolimatta. Chitwanissa on yli 50 eri nisäkäslajia ja 450 erilaista lintulajia. Onnekkaimmat saattavat nähdä siellä villinorsuja, leopardeja, huulikarhuja ja jopa itse bengalintiikerin. Me näimme monia sarvikuonoja sadan metrin päästä ja tuntui pelottavalta olla lähellä niin isoja eläimiä. Toisen ryhmän opas juoksi suoraan kohti sarvikuonoa ja kiipesi jopa puuhun, jotta näkisi sen paremmin. Meidän oppaamme kuitenkin rauhoitteli meitä sanoen, että olimme onnekkaita kun sarvikuonot olivat uroksia. Urokset ovat kuulemma laiskempia kuin naaraat ja siksi eivät jaksa juosta kohti autoa. Näimme puissa keikkuvia harmaita, mustanaamaisia apinoita, joita kutsutaan langureiksi. Näimme monia harvinaisia lintulajeja, mutta niitä oli vaikea ikuistaa kameraan. Matkan varrella pysähdyimme käymään krokotiilitarhassa, jossa hoidetaan ja kasvatetaan erittäin uhanalaisia gaviaaleja. Sisäänpääsymaksu oli muutaman euron. Paluumatkalla näimme naaras sarvikuonon pentunsa kanssa, mutta ne ehtivät lopulta kadota pitkään heinikkoon. Lisäjännitystä toi se kun jeeppimme sammui eikä suostunut käynnistymään. Pääsimme kuitenkin väsyneinä mutta onnellisina takaisin majapaikallemme ikimuistoiselta jeeppisafarilta.

Chitwanin jälkeen suuntasimme turistibussilla kohti Pokharaa, joka on mielestäni Nepalin kauneimpia kaupunkeja. Kathmanduun verrattuna Pokhara on paljon viihtyisämpi, miellyttävämpi, siellä on vähemmän ihmisiä, ilmasto sekä vesi ovat puhtaita eikä tarvitse tukehtua liikenteen saasteisiin. Pokharan lakeside muistuttaa Thamelia, sillä ostosmahdollisuuksia on paljon. Nepaliin matkustaessa ei kannata jättää käymättä Pokharassa, sillä siinä menettää paljon. Lähdimme aikaisin bussilla aamulla Chitwanista ja olimme hyvissä ajoin päivällä Pokharassa. Tällä kertaa bussimatka meni nopeammin ja paremmin turistibussilla, vaikka tulimmekin huijatuksi yhdellä levähdyspaikalla. Pokharassa suuntasimme väsyneinä taksilla järven puoleiselle alueelle (lakeside). Nälkäisinä halusimme jotain välipalaa ja päätimme syödä Black and White­ravintolassa. Suosittelen paikkaa, sillä ruoka on erinomaista. Sen jälkeen kiertelimme katsomassa yöpymispaikkojen tarjontaa ja löysimme edullisen majatalon ihan lakesiden toisesta päästä. Matkaa ydin keskustaan oli jonkin verran, mutta halusimme budjetillemme sopivan, mahdollisimman halvan yöpymispaikan. Yövyimme 600 rupialla per päivä ja maksoimme sen kolmen ihmisen kesken. Lakesidelta löytyy paljon perheravintoloita, joissa tarjoillaan hyvää kalaa halvalla. Halvimmillaan kunnon kala­aterian sai 300 rupialla.

Halusimme seuraavana päivänä jo jotain jännitystä ja menimme ilmoittautumaan liitovarjoiluun. Valitsimme ulkomaisessa omistuksessa olevan yrityksen Frontiers Paragliding, jossa kaikki pilootit olivat ulkomaalaisia eivätkä nepalilaisia. Kaikilla piloteilla oli monien vuosien takaa kokemusta liitovarjoilusta. Puolen tunnin lento maksoi noin 70 e ja tunnin lento 120 euroa. Piloteilla oli kamera mukana ja he ottavat lisämaksusta kuvia, mutta omankin kameran olisi saanut ottaa mukaan. Kuvien ottaminen kuitenkin kannattaa, koska ne olivat meistä hyvälaatuisia ja onnistuneita. Hyppy tapahtui Sarangkotin huipulta ja menimme sinne seuraavana päivänä autolla. Pilotit selittivät tarkasti, mitä tulee tehdä ennen lentoon lähtemistä ja mitä tehdä ilmassa. Kaikki sujui hyvin, vaikka sää olikin kovin tuulinen ja pilotillani oli vaikeuksia nostattaa korkeutta. Phewa järvi näkyi hyvin ja maisemat olivat uskomattoman hienot. Pokhara lukeutuukin yksiin maailman hienoimpiin paikkoihin, jossa kannattaa liitovarjoilla.

Pokharassa suositttua ajanvietettä on myös vuokrata pyörä ja lähteä niin tutustumaan kaupunkiin. Päätimme lähteä extreme pyöräilemään pitkin Pokharan maaseutua. Ajoimme liitovarjojen laskeutumispaikalle ja päätimme lähteä polkemaan pitkin peltoja. Kohtasimme virtaavan joen ja ihmetteleviä vesipuhveleita käyskentelemässä pelloilla, mutta ne eivät hidastaneet meitä vaan jatkoimme toiselle puolelle. Yhdessä kohdassa kohtasimme apinoita, jotka melusivat metsässä. Pyörästäni lähti jarruttaessa kimakka ääni ja apinat reagoivat siihen ja käyttäytyivät aggressiivisesti. Lopulta päätimme kääntyä takaisin, ettemme joutuisi apinoiden mukiloitavaksi.
Muina päivinä vuokrasimme veneen ja lähdimme Phewa järvelle soutelemaan. Veneen vuokraaminen tunniksi maksoi muutaman euron. Järvellä oli mukava rentoutua, mutta uimaan emme kuitenkaan uskaltautuneet. Sen jälkeen suuntasimme taksilla Davi ́s fall nimiselle vesiputoukselle. Odotukset olivat korkealla ja petyimme hiukan, koska vesiputous ei ollut niin suuri mitä olimme kuvitelleet. Monsuunien aikaan putous on yleensä suurempi, koska vettä on enemmän.
Iltaisin kävimme baareissa ja suosikkipaikkamme oli Busy Bee niminen baari. Siellä oli paljon muita matkaajia ja vietimme siellä paljon aikaa livemusiikkia kuunnellen. Drinkit olivat hyviä ja halpoja sekä ruoka hyvää.

Palasimme Pokharan matkalta Dhulikheliin vain pari päivää ennen kotiin lähtöpäivää. Viimeisenä iltana Dhulikhelissa juhlimme emäntämme veljen pojan häitä. Nepalissa häät ovat kolmipäiväiset ja niitä juhlitaan koko suvun voimin. Häihin oli kutsuttu yli 1000 vierasta ja vielä viimeisenä päivänä riitti meillekin juhlahumua. Laittauduimme ja puimme päälle juhlavan hienot kurta suruwalit eli tunikamallisen paidan ja housut. Istuimme maassa ja söimme viimeisen daal bhaat­aterian, joka tarjoiltiin vesipuhvelin lihan ja kanan kanssa. Ihmiset olivat iloisia ja joivat paljon rakia eli riisiviinaa. Olimme väsyneitä ja päätimme lähteä nukkumaan aikasin, koska seuraavana päivä oli tiedossa uuvuttava kotimatka takaisin Suomeen.

Ajatus Suomeen paluusta tuntui ihanalta, mutta kolme kuukautta oli kulunut Nepalissa yllättävän nopeasti. Sopeuduin hyvin täysin erilaiseen kulttuuriin, vaikka välillä koti­ikävä raastoi ja alussa kulttuurishokki iski päin kasvoja. Välillä oli täysin käsittämätöntä ymmärtää nepalilaisten ajatusmaailmaa, kulttuuria, uskontoa ja tapoja. Nepalilaisten opiskelijoiden elämä oli niin erilaista omaan verrattuna ja heidän oli vaikea ymmärtää, minkälaista elämä Suomessa on. Nepali järisytti ja mullisti järjestelmällisyyteen ja täsmällisyyteen tottunutta suomalaista opiskelijaa. Oli kuitenkin vaikea sanoa hyvästejä kaikille niille hienoille ja hyväsydämisille ihmisille, joita olin tavannut Nepalissa kolmen kuukauden aikana. Lentomme lähti takaisin suomeen illalla 21.45 ja olimme lentokentällä hyvissä ajoin. Lentokentällä mietin koko vaihtoaikaani ja totesin, että mitään en olisi tehnyt toisin ja enkä kadu, että valitsin Nepalin vaihtomaakseni. Etihad Airwaysissa koin yllätyksen ja pääsin Abu Dhabiin asti matkustamaan vip­luokassa. Koneen noustessa näin vielä viimeisen näkymän Kathmandun valomerestä, joka jatkui silmänkantamattomiin.

Kommentit