Italia, Riccione

Lyhennetty matkakertomus viikon mittaiselta Italian matkalta. Kohteena oli lomakaupunki Riccione, joka sijaitsee Adrianmeren rannalla, Riminin provinssissa. Naapurikaupunkeja ovat Rimini, Cattolica ja Pesaro. Meitä oli kaksi matkustajaa, hotellina Jolie ja matkanjärjestäjänä Aurinkomatkat.

14.8 Ensimmäinen päivä

Matka alkoi Lahdesta henkilöautolla Helsinkiin. Mukana meillä oli kaksi vedettävää matkalaukkua ja käsimatkatavarat. Olimme hyvissä ajoissa lentokentällä, koska parkkipaikan etsimiseen sekä parkkipaikan ja terminaalin väliseen bussikuljetukseenkin on hyvä varata aikaa. Lähtöselvitys sujui ongelmitta. Lennon määränpäänä oli Italia ja Riminin lentokenttä. Lento kesti noin 3 tuntia ja lennon aikana tarjoiltiin hintaan kuuluva pieni ateria.

Saavuimme Riminin lentokentälle kello 11.45 paikallista aikaa. Aikaero Suomeen oli 1 tunti. Lentokentällä olivat Aurinkomatkojen oppaat vastassa. He ohjasivat meidät oikeaan bussiin. Bussimatka hotellille kesti noin 10 minuuttia. Majoituimme hotelli Jolieen. Hotelli oli vaatimaton kahden tähden hotelli, mutta varsin kodikas. Huone oli pieni ja kylpyhuoneen suihku kehno, mutta kuitenkin riittävät meille nuorille. Lapsiperheille ja vanhemmille ihmisille emme suosittele kyseistä hotellia. Ensimmäiseksi vaihdoimme kevyemmät vaatteet päälle, sillä ulkona oli yli 30 astetta lämmintä. Suuntasimme ulos tutkimaan ympäristöä. Kiinnitimme heti huomiota siistiin lomakaupunkiin jossa puhuttiin vain italiaa.

Iltapäivällä menimme Aurinkomatkojen tervetulotuokioon, jossa opas kertoi lomaohjelmasta, vinkeistä ja nähtävyyksistä. Tilaisuus kesti noin 1.5 tuntia. Opas tiesi kertoa, että 90% kohteen turisteista on italialaisia ja loput 10% tulevat muualta. Eli Riccionen tunnelma on aidosti italialainen. Loppupäivän kävelimme rannalla ja keskustan pääkaduilla. Söimme noin kuuden aikoihin ravintolassa Il Portico, joka sijaitsee Viale Dantella. Toinen meistä söi pizzaa ja itse söin pihvin. Ravintolassa oli myös suomenkielinen ruokalista, mikä on harvinaisuus Riccionessa. Itse ruoka oli herkullista, varsinkin pizza. Italialainen pizza ei ole täytekakku kuten suomalainen pizza, vaan täytteitä on hyvin vähän ja pääasiana on pizzapohja. Pizzathan he paistavat aidossa puu­uunissa ja uuni on usein vain iltaisin päällä joten päivällä ei pizzoja juuri ole saatavilla. Pihviannos oli myös mainio. Jos tilaat ravintolassa pihvin, niin saat tosiaan pelkän pihvin. Mikäli haluat kokonaisen annoksen niin sinun on tilattavat lisukkeina erimerkiksi ranskalaiset ja salaatti. Kastikkeita italialaiset eivät juuri käytä. Ruuan hintataso oli Suomen hintatason luokkaa. Italialaiset illastavat varsin myöhään, noin kello 20.00­ 22.00 aikoihin. Tällöin ravintoloissa on ruuhkia, joten kannattaa syödä hiukan aikaisemmin kuin italialaiset.




15.8 Rantaelämää ja San Marino

Nautimme matkan hintaan kuuluvan aamupalan. Hotellin aamupalapöytään oli katettu mm. kahvia, tuoremehua, teetä, makeita leivoksia, tomaattia, leipää, keksejä ja kananmunia. Aamupalan jälkeen suuntasimme rannalle. Italiassa Adrianmeren rannat on jaettu ja jokaisella rannalla on oma numero ja nimi sekä he saavat päättää hinnastosta itse. Rannan portista sisään astuessa ensimmäiseksi pitää vuokrata tuolit ja varjot rantavahdilta. Rantavahdit eivät välttämättä osaa englantia joten elekieleen saattaa joutua turvautumaan. Tuolien hinnat vaihtelevat sijainnin mukaan. Me maksoimme kahdesta aurinkotuolista ja varjosta 15 euroa. Maksulliset rannat ovat täyden palvelun rantoja. Rannoilla on suihkut, vessat, pukukopit sekä mahdollisesti pieniä ulkopelejä sekä lentopallokenttä. Rannat ovat erittäin siistejä. Säntäsimme oitis Adrianmeren aaltoihin! Vesi oli todella lämmintä ja ranta oli todella loiva. Ranta sopii siis hyvin myös pienemmille uimareille. Vietimme rannalla vain puoli päivää, vaikka tuoleja olisimme saaneet käyttää koko päivän.

 


Iltapäivällä osallistuimme Aurinkomatkojen järjestämälle San Marinon retkelle. Riccionesta San Marinoon oli vajaan puolen tunnin ajomatka. Matkan aikana matkaopas kertoi yleistietoa kääpiövaltiosta ja sen pääkaupungista. Päästyämme San Marinon kaupunkiin teimme aluksi noin tunnin kävelykierroksen kaupungissa, jonka jälkeen oli vapaa­aikaa pari tuntia. Vapaa­ajalla oli esimerkiksi mahdollisuus tehdä ostoksia tai ihailla komeita maisemia Titano­vuoren huipulta. San Marinon kaupunki sijaitsee siis noin 1000 metrin korkeudessa. Retki maksoi 21 euroa henkilöltä. Palasimme Riccioneen illalla ja menimme oitis syömään pizzaa. Pizzat olivat myös tällä kertaa erittäin maittavia. Riccionen kadut alkoivat täyttyä ihmistä illan tullen, olihan Ferragosto juhla Italiassa. Illalla oli juhlan kunniaksi upea ilotulitus rannalla. Kadun meteli kuului huoneeseen erittäin hyvin ja nukkuminen oli ajoittain vaikeaa. Itse emme voineet liittyä juhlahumuun, sillä meillä oli luvassa aikainen herätys Firenzen retkelle.

16.8 Retki Firenzeen

Aikainen herätys! Lähdimme jo kello 7.10 kohti Firenzeä, joka tunnetaan monista taideaarteista. Riccionesta Firenzeen on matkaa yli 200 kilometriä, joten bussissa saimme istua muutaman tunnin. Aamulla pidimme puolentunnin tauon, jotta saimme juoda aamukahvit rauhassa. Taukopaikan palvelujärjestelmä erosi paljon suomalaisesta. Ensimmäiseksi oli mentävä kassalle ja sanottava mitä halusi ja samalla piti myös maksaa. Kuitin kanssa ensin haettiin vasemman puolen tiskiltä juoma ja tämän jälkeen oikean puolen tiskiltä sämpylä. Eli kolme jonotuskertaa!

Hiukan ennen puolta päivää saavuimme Firenzeen. Ensimmäiseksi ajoimme kukkulalle, josta näimme koko kaupungin. Näky oli mahtava! Laskeuduimme bussilla alas Firenzen keskustaan jonne jalkauduimme. Teimme parin tunnin kävelykierroksen kuumassa Firenzen keskustassa. Kierroksen aikana kävimme läpi kaikki Firenzen tärkeimmät nähtävyydet. Kierroksen päätteeksi vierailimme Basilica di Santa Croce­kirkossa. Siellä näimme mm. Michelangelon haudan. Osalta retkeläisistä meinasi loppua kunto kesken kierroksen aikana, kiroilua ja manailua oli kuultavissa. Kävelykierros oli toki rankka, sillä lämmintä oli lähes 40 astetta! Kierroksen jälkeen oli pari tuntia vapaa­aikaa. Ensimmäiseksi menimme ostamaan vettä, sillä varasimme kierrokselle vain litran vettä ja se oli aivan liian vähän.

Vapaa­ajalla kiertelimme keskustassa ihailen upeita rakennuksia ja patsaita. Kävimme myös keskustan tavaratalossa, mutta kalliin hintatason vuoksi ostokset jäi tekemättä. Ostimme toki matkamuistoja ulkona olleista kojuista. Lähdimme kohti Riccionea alkuillasta. Paluureitti kulki vuoristojen halki. Pysähdyimme reitin korkeimmalle kohdalle kuvailemaan. Paluumatkalla oli mahdollisuus syödä 15 euron hintaan. Tietysti rankan päivän jälkeen on nälkä joten osallistuimme illalliseen. Illalliseksi oli kaksi vaihtoehtoa. Me otimme alkuruuaksi pastaa, pääruuaksi possua sekä jälkiruuaksi oli jäätelöä. Hintaa nähden ateria oli hyvä. Saavuimme hotellille ennen puoltayötä. Retki oli suhteellisen kallis 75 euron hintainen, mutta kyllä nähtävääkin oli. Riccionen kaupunkimelusta huolimatta nukahdimme nopeasti.

 



17.8 Tippukiviluolat

Retkimaraton vain jatkui. Hotelliaamiaisen jälkeen suuntasimme retkipysäkille, josta bussi nouti meidät kello 8.50. Retkemme suuntautui Fransassin tippukiviluolille. Aluksi emme aikoneet osallistua retkelle, sillä olimmehan nähneet tippukiviluolat jo Turkissa. Opas kuitenkin mainosti, että nämä luolat ovat 200 metrin korkuisia ja luolissa on upea fantasiamaailma. Kerta opas kehui retkeä niin paljon, niin olihan se pakko osallistua, vaikka retki maksoikin 59 euroa. Opas oli oikeassa. Tippukiviluolat olivat todella upeat. Suurimman luolan tilavuus oli miljoona kuutiometriä ja sinne mahtuisi Näsinneula pystyyn. Ihmissilmällä ei pystynyt aistimaan kuinka suuresta luolasta oli oikeasti kyse. Luolaverkosto oli pitkä! Teimme yli tunnin mittaisen kävelykierroksen ihanan viileässä luolastossa. Luolissa oli hieno tunnelma. Turkin tippukiviluolat eivät ole mitään verrattuna tähän.

Paluumatkalla pysähdyimme Stefano Mancinellin viinitilalle, jossa maistelimme viinejä. Viinit olivat erinomaisia ja ne maistuivat kaikille. Tietysti ilmainen viina maistuu aina! Maistiaisten jälkeen oli mahdollisuus tehdä viiniostoksia. Palasimme Riccioneen illallisaikaan, joten ensimmäiseksi menimme syömään. Illallisen jälkeen kiertelimme kaupungissa tehden ostoksia. Ostosmahdollisuudethan Riccionessa olivat hyvät. Tarjolla oli edullisia tuliaisia, mutta toisena ääripäänä olivat kalliit muotiliikkeet joissa 100 euroa oli pienin seteli jolla ostoksia pystyi tekemään.

 

18.8 Kanavien kaupunki Venetsia

Retkimaratonin viimeinen ja rankin retki. Lähdimme retkelle varhain aamulla kello 6.40 retkipysäkiltä. Retkillä kuluu yllättävän paljon aikaa siihen, että bussi kerää kaikki retkeläiset pysäkeiltä. Menomatkalla opas kertoi bussissa historiaa Italiasta ja Venetsiasta. Pysähdyimme aamutauolle, jonka aikana oli mahdollisuus ostaa ja nauttia aamupala. Bussimatka sujui yllättävän nopeasti. Tulimme satamaan, josta lähdimme lautalla kohti Venetsiaa. Eihän Venetsiaan voi mennä suoraan bussilla! Se olisi sama kuin menisi palatsiin takaoven kautta. Lautta oli suomalaisen sisävesilaivan kokoinen ja matka kesti noin 1.5 tuntia. Lauttareitillä oli hyvin tiukat nopeusrajoitukset, jotta laivasta syntyvät aallot eivät tärvelisi rannikon rakennuksia.

 Saavuimme hitaasti lipuen Venetsiaan. Sää oli todella helteinen. Lämpöasteita oli noin 35. Teimme lyhyen kävelykierroksen Venetsiassa ja tutustuimme Pyhän Markuksen kirkkoon eli Basilica di San Marcoon. Kirkossa piti maksaa 4 euron lisämaksu jos halusi ylätasanteelle. Se kannattaa maksaa sillä ylätasanteelta on upea näköala torille ja lisäksi yläkerrassa on esillä taideaarteita. Kirkko oli todella upea, siellä vierähtikin tunti.

Kirkon jälkeen suuntasimme gondoliajelulle, josta joutui maksamaan 19 euroa. Tämä saattaa kuulostaa rahastukselta ja sitähän se olikin, mutta kun Venetsiaan asti on matkustanut, niin kannattaa gondoliajelulla käydä. Ajelu kestää noin puolituntia ja gondolit täytetään täyteen eli gondolissa on kaikkiaan 6 matkustajaa sekä gondolieeri. Ajelu oli upea kokemus. Vaikka Pyhän Markuksen tori oli täynnä ihmisiä, niin ajelun aikana pääsi hiljaisille kanavakaduille nauttimaan rauhasta.

Ajelun jälkeen oli noin kaksi tuntia vapaa­aikaa. Kulutimme vapaa­ajan kiertämällä Venetsian keskustaa sekä tehden matkamuisto­ostoksia. Muranon lasista tehtyjä matkamuistoja on paljon myynnissä. Pyhän Markuksen torin kahviloihin ei kannatta mennä jos on tyhjätasku. Kahden hengen kahvituokion hinnaksi saattaa tulla peräti 20 euroa kaikkine lisineen. Mutta onhan se elämys, eikä siinä kahvista makseta. Me jätimme kuitenkin kahvit väliin. Alkuillasta lähdimme lautalla Venetsiasta. Venekilpailu viivästytti meidän lauttamatkaa noin puolella tunnilla.

Kun pääsimme bussille, niin jatkoimme matkaa maanteitse ja pidimme noin tunnin mittaisen ruokatauon. 15 euron hintaan oli mahdollisuus nauttia illallinen tauon aikana. Illallisessa oli kaksi vaihtoehtoa kalkkunaa tai possua. Valitsimme taas pääruuaksi possua ja alkuruuaksi pastaa. Pasta oli mielestäni todella herkullista ja täyttävää, mutta possu oli mielestäni aivan liian kuivaa. Onneksi pastasta tulin jo täyteen. Jälkiruuaksi oli todella makea jäätelöannos. Olimme perillä hotellissa vasta puolenyön aikaan ja menimme oitisnukkumaan.

 





19.8 Rento rantapäivä

Nukuimme mahdollisimman pitkään, mutta yhdeksän aikoihin oli jo herättävä jotta ehdimme hotelliaamiaiselle. Aamiaisen jälkeen suuntasimme heti rannalle. Tuoleista ja varjosta jouduimme maksamaan rannalla 17 euroa. Riccionessa on ilmaisrantojakin, mutta ne ovat melko pieniä ja ilman palveluita. 30 ­ 40 asteen lämpötilassa ei ilmaisrannat ilman aurinkovarjoja kiinnosta. Rantatuolit ovat hyvin tiiviisti rannalla ja väkeä oli paljon. Vesi on petollinen! Vedessä ollessa kumpikaan meistä ei tajunnut kuinka polttavasti aurinko paistaa. Illalla huomasimme, että iho taisi kärähtää! Vietimme rannalla noin viisi tuntia.

 Illalla kiertelimme kauppoja ja kävimme syömässä. Itse söin naudan grillipihvin ranskanperunoiden kera. Grillipihvi oli hienoinen pettymys. Se oli kuin vedessä keitetty. Italiassa ei pihvin kanssa tarjoilla kastikkeita ja mausteitakin on todella vähän. Pihvi siis maistuu lihalle! Loppuillasta päätimme lähteä katsastamaan Riccionen iltaelämää. Riccionessa on suuria yökerhoja, mutta ne ovat maaseudulla koska eivät mahdu kaupunkiin. Näille yökerhoille on ilmainen bussikuljetus, mutta sisäänpääsymaksut ovat korkeita eivätkä juomatkaan kuulemma ole halpoja. Me emme matkustaneet maaseudun yökerhoihin vaan päätimme mennä Riccionen pohjoispään rantabaareihin. Meno oli ihan hyvä, vaikka oli keskiviikko. Poliisiauton paikalle tullessa musiikin äänentaso laski huomattavasti ja kun poliisiauto poistui pihalta, niin äänentaso taas nousi. Baarien hintataso oli Suomen tasoa. Drinkit olivat noin 7 euroa ja birra eli olut 5 euroa.

20.8 Tutustuminen naapurikaupunkeihin

Päätimme kuluttaa viimeisen kokonaisen päivän Italiassa tutustumalla naapurikaupunkeihin Riminiin ja Cattolicaan. Aamulla noudimme Aurinkomatkojen palvelutoimistosta Riminin ja Cattolican kartat ja kävimme kioskilta ostamassa bussiliput. Bussilla liikkuminen on edullista. 3 euroa maksavalla oranssilla lipulla saat vuorokauden aikana ajaa bussilla johdinautokatua niin paljon kuin jaksat. Lippu siis pitää ostaa kioskista ja kun astut bussiin ensimmäisen kerran, niin leimaa lippu keltaisessa leimauslaitteessa. Edullisuuden lisäksi bussinreitti on helppo. Linjat kulkevat pääasiassa yhdellä kadulla jota kutsutaan johdinautokaduksi. Ensimmäiseksi suuntasimme Riminin vanhaankaupunkiin. Jäimme bussista pois rautatieaseman kohdalla mistä oli sopiva kävelymatka. Riminin vanhakaupunki on melko pieni. Kävimme ensimmäiseksi ihailemassa Augustuksen riemukaarta, joka on rakennettu 27 eaa. Tämän jälkeen kävelimme corso d’Augustoa pitkin ja päädyimme vanhalle jykevälle sillalle, joka on yli 2000 vuotta vanha ja edelleen käytössä. Kyllä ennen on osattu rakentaa. Lisäksi Riminin vanhassakaupungissa on monia kirkkoja, mutta niitä ihastelimme vain ohi mennen, sillä Firenzen ja Venetsian kirkkoihin verrattuna ne näyttivät varsin vaatimattomilta. Jätimme Riminissä väliin ranta­ ja keskustakävelyt sillä maisemat näyttivät bussista katsottuna samanlaisilta kuin Riccionessa. Ei muuta kuin bussipysäkille ja bussilla Cattolicaan.
Rimini

Rimini

Bussimatka Riministä Cattolicaan kestää yllättävän pitkään, koska bussipysäkkejä oli tiuhaan ja jouduimme vaihtamaan kerran bussia. Olisikohan meiltä mennyt noin tunti matkassa. Cattolicassa menimme Acquario le navi Cattolica nimiseen akvaarioon. Pääsymaksu oli vajaat 20 euroa ja akvaariomaailma oli hieno. Akvaariossa oli monenlaisia merimaailman otuksia. Akvaarion hait olivat erittäin isoja! Helsingin Linnanmäen Sea life on paljon pienempi kuin Acquario le navi Cattolica. Aivan kaikkea emme saaneet irti akvaariosta, sillä tekstit olivat pääosin vain italiaksi. Akvaarion lisäksi samalla lipulla pääsi alueen muihin kohteisiin kuten pieneen eläinnäyttelyyn missä oli käärmeitä ja muita otuksia.

Akvaariossa oli mukavan viileään! Ulos tultaessa Italian helle tuntui todella rasittavalta. Helteestä huolimatta käväisimme Cattolican satamassa ihailemassa huvijahteja. Ne olivatkin todella suuria ja hienoja. Suuntasimme tämän jälkeen bussipysäkille ja helle oli vienyt kaikki voimat. Onneksi bussipysäkki oli varjossa. Hotellille päästyämme ostimme paljon vettä ja lepäilimme mukavan viileässä huoneessamme. Hotellihuoneen ilmastoinnista jouduimme maksamaan 40 euroa (viikkohinta). Loma alkoi olla päätöksessä. Aloimme jo pakkailla laukkuja ja illalla kävimme vielä kerran syömässä herkullista pizzaa. Illallisen jälkeen kiertelimme vielä kauppoja ja yritimme keksiä tuliaisia Suomeen. Illalla katsoimme italian televisiota. Uutisissa kerrottiin ilmeisesti helleaallosta kuvien perusteella ja kuumahan siellä oli!

21.8 Paluu Suomeen

Aamulla pakkasimme laukut ja söimme aamupalan. Muuhun ei ollutkaan aikaa sillä bussi nouti meidät lentokentälle kello 10.20. Bussi ei päässyt noutamaan hotellin edestä vaan jouduimme siirtymään matkalaukkujen kanssa noin 200 metrin matkan jalkaisin. Matka lentokentälle taittui noin 10 minuutissa. Aurinkomatkojen oppaat olivat loppuun asti apuna lentokentällä. Lentokentällä oli muutama pieni kauppa, josta ostimme vielä tuliaisia mm. Duff- olutta ja makeisia. Lentomme lähti 12.45 ja matka­aika Suomeen oli 3 tuntia. Varsin onnistunut matka oli takana! Tekemistä ja nähtävää riitti, tylsiä hetkiä ei ollut lainkaan ja ilmatkin suosi.

Kommentit

Suositut tekstit