Thaimaa: Phuket

Lähtö Thaimaahan

Lähdimme kevyessä lomavarustuksessa liikkeelle Lahdesta 1.1.2012 ja hurautettiin henkilöautolla Helsinki­Vantaan lentoasemalle. Lento Phukettiin lähti jopa etuajassa ja kapteeni ilmoitti, että myötätuulessa päästään 10 tunnissa 10 minuutissa perille. Ilmoitettu lentoaika olisi ollut 11 tuntia. Kone oli iso, Boeing 767. Kovasti mainostettiin uutta viihdejärjestelmää, joka oli käytännössä 7 tuuman kosketusnäyttö jokaisen penkin selkänojassa kiinni. Kätevältä kuulosti, vaan toteutus ontui pahasti. Ensinnäkin miltä kuulostaa katsoa elokuvaa pieneltä ruudulta joka tärisee ja kääntyy itsekseen kun istuja (joku rauhaton penikka) hakkaa kokoajan päätään selkänojaan? Sen lisäksi äänet pätkivät osassa elokuvista tosi pahasti ja jopa kuva tökki aika- ajoin. Pahin oli ruudun kosketusnäyttö, joka joko valitsi jatkuvasti väärästä kohtaa tai ei toiminut lainkaan. Komeuden kruunasi kammottavan laatuiset kuulokkeet, ja niissä oli tietenkin joku erikoispää eli ei voinut käyttää omiakaan. Vaan mitäpä siinä 10 tunnissa olisi muuta keksinyt, katsoin pari tahmaista elokuvaa ja kuuntelin vähän radiota ja nukuin. Koneeseen oli tietenkin sattunut muutama suomalainen känniääliökin, jotka mylvivät vähän väliä ja joivat salmiakkikossua. Lapsia oli yllättävän paljon ja se rääkyminen ja itkeminen alkoi välillä kyllä kiristää hermoja. Vaan päästiinpä perille, perse puutuneena mutta yllättävän virkeinä.

Saapuminen Phuketiin


Lompsittiin ulos koneesta Phuketin lentokentälle ja vastassa oli reilu 25 asteinen todella kostea ilma. Oli täysin pimeää ja kello oli jotain puoli kuuden maissa aamulla. Haettiin laukut ja käveltiin muiden perässä ulos. Vastaan tuli todella innokkaita taksikuskeja jotka tarjosivat kyytejään. Ei otettu heti vaan jatkettiin kävelyä läheiselle kioskille. Taksikuskit tietenkin seurasivat sinne asti. Hetken mietittiin väsyneinä, että pakko kai tästä on jatkaa taksilla. Tingattiin taksia hetken ja kuski suostui ajamaan meidät Phuketista Ao Nangiin 2800 bahtilla. Olisko ollut noin 68 euroa kun laskettiin. Halvemmallakin olisi päässyt jos vain olisi jatkanut tinkaamista. Ei jaksettu kuitenkaan muutamaa tarjousta enempää tingata.

Taksi


Taksimatka oli yllättävän pitkä. Matka oli varmaan lähes 300 kilometriä. Ilmastoidussa taksissa ei ollut muuta valittamista kun se, että taksimies ajoi kuin rallikuski. Vähän pelotti kyllä kun kaverilla oli mittarissa 140km/t ja autoja pujottelee vastaan. Ihan summassa vastaantulevan kaistaa mutkaan jollakin 120km tuntivauhdilla. Kurkkua kuivasi kun alkoi näyttää siltä että tästä ei selvitä hengissä. Aamu alkoi valjeta ja huomasi heti että tultiin Krabille kun maisemat vaihtuivat todella huikaiseviksi. Saavuttiin vihdoin Ao Nangiin ja löytyi se hotellikin aika helposti. Vinkkinä muille, että kannattaa olla lapulle kirjoitettuna se kadun nimi, ja mielellään Thaiksi koska hotellin nimi ei sanonut tälle kuskille yhtään mitään ja kun se ei edes välttämättä näy siihen kadulle. Taksikuski rykäisi reippaaseen pariin tuntiin koko reitin, jota en sikäli ihmettele kun vauhtia tosiaan oli niin paljon kun autosta irtosi.

Majoitus Thaimaassa


Hotelli oli aika pieni ja vähän piilossa. Sisään mentäessä kengät piti jättää ulos, kuten Thaimaassa monesti on tapana. Respassa oli pääsääntöisesti kaksi thai­tyttöä, jotka kyllä puhuivat vähän Englantia. Lauseista ei aina oikein saanut tolkkua, mutta tuli ne asiat selviksi sitten kun vähän tinkasi. He eivät olleet mitenkään erityisen innostuneita työstään, vaan kyllästyneen oloisesti istuivat Facebookissa ja saattoivat hymyillä jos heille hymyiltiin. Hotellihuone meillä oli joku superior­juttu, tosi iso ja vielä oma ovi suoraan uima­altaaseen. Ilmastointi oli todella tehokas, sillä sai huoneen niin kylmäksi kuin vain halusi. Varustukseen kuului perustarvikkeet ja pullovesi oli ilmainen. Huone ei ollut mikään priimakuntoinen mutta ei nyt erityisen likainenkaan. Parvekkeelta näkymä oli jonnekin sivupihalle.

Ao Nang


Ao Nang vaikutti aika vilkkaalta. Liikenne oli vaarallisen sekavaa ja nopeusrajoituksia ei mahtanut olla ollenkaan. Pääkatu oli tyypillinen turistikatu jossa myytiin lähestulkoon kaikkea. Näennäisesti nelikaistainen tie ja varsin levoton yötä päivää, mutta jos poikkesi pienemmille teille tai rannalle niin tunnelma muuttui heti leppoisammaksi. Ruoka on halpaa, ja varsinkin thairuoka. 100 bahtilla eli noin kahdella ja puolella eurolla söi helposti kunnon thai­aterian juomineen. Hinta tietenkin nousi reilusti heti jos tilasi jotain länsimaalaista ruokaa kuten pitsaa tai hampurilaisia. Ruokapaikkoja, marketteja, apteekkeja, räätäleitä, katukeittiöitä, kahviloita, krääsäkojuja, ynnä muuta vieri vieressä. Varsinkin räätälit kävivät päälle joka kerran kun kuljit ohi. Heti kädestä päivää ja löydät itsesi liikkeestä kuuntelemasta kuinka suomalainen näyttelijä on käynyt siellä teettämässä pukuja. Suomalaisturistit tunnistettiin jo kaukaa. Terve! Raatali! Silkkipaita! Mekko! Italian mahapuku! Hyvin ostattiin siis Suomea siellä ja yleisimmät Suomen kaupungit olivat tuttuja. Nämä räätälit eivät tosin olleet yleensä thaimaalaisia vaan esimerkiksi intialaisia näytti olevan paljon. Thaimaalaiseen kaupankäytiin kuului oleellisesti tinkaaminen. Ensimmäinen hinta on yleensä aina reilusti ylihintainen.

Liikkuminen Ao Nangissa


Liikkuminen Ao Nangissa onnistui joko jalan, tuktukilla, taksilla, bussilla tai lähisaarille esimerkiksi häntäveneellä. Hinta sovitiin yleensä ennen liikkeelle lähtöä, ja tingattiin luonnollisesti. Englantia kuskit osasivat vaihtelevasti, ja varsinkin sen lausuminen oli vähän epäselvää. Esimerkiksi eräs taksikuski ilmoitti hinnaksi "eighteeen baht" jonka itse tulkitsin 18 bahtiksi ja se olikin 80 bahtia. Monella oli kuitenki taskulaskin josta näyttivät summan. Yleisesti Ao Nangin hintataso vaikutti edulliselta, vaikka turistilisäähän niissä hinnoissa aina on. Ei muuta kun hymyssä suin tinkaamaan. Illan lähestyessä meno luonnollisesti vain kiihtyi. Musiikki raikaa ja kaduille ilmestyy paljon käveleviä myyjiä jotka myyvät kaikkea aina turistirihkamasta taivaalle lähetettäviin paperilyhtyihin.

Vietimme Ao Nangissa muutaman päivän ja lähdimme sitten lautalla kohti Phi Phi ­saaria. Lautta on edullinen mutta hidas. Ensinnäkin meni 45 minuuttia ennen kuin laiva edes lähti, ja toisekseen perillä odoteltiin vähintään 20 minuuttia että saatiin porukka ulos ja ne matkalaukkumäärät purettua. Perillä Phi Phi­saarilla oli heti laiturilla vastassa komitea joka rahasti kaikilta 20 bahtia jotakin ympäristömaksua. Muodollisuuksien jälkeen suunnistimme hotelliimme, jossa olimme kuitenkin liian aikaisin. Huoneemme ei ollut vielä kunnossa. Jätettiin kamat sinne respaan ja kierreltiin saarta pari tuntia. Kuvattiin, käveltiin rannoilla, syötiin jotain ja nautittiin uskomattomista maisemista.

Hotellihuone oli yllättävän siisti, vaikka olikin tosi pieni. Kaikki tarpeellinen löytyi ja ilmastointi oli pelastuksemme. Voin luvata että siinä lämmössä on aika tuskaista nukkua hotellissa jossa ei ole ilmastointia. Meilläkin se hurisi käytännössä täysillä aina kun oltiin huoneessa ja tietenkin yöllä. Hotellin henkilökunta koostui siivoojista lähtien pelkästään hymyilevistä thaimaalaisista miehistä. Ilmeisesti kyseessä oli siis muslimihotelli. Todella avuliaita ja mukavia olivat. Pieniä puutteita toki oli ja rakennus oli osittain karmaisevassa kunnossa, mutta ei haitannut meitä.

Phi Phi -saaaret


Phi Phi ­saarilla ei kuljeta moottoriajoneuvoilla lainkaan, joten melutaso on yleisesti matalampi. Kapeilla kaduilla siis käveltiin ja pyöräiltiin. Muutamia rauhallisia kolkkia lukuun ottamatta saaren kadut olivat kuitenkin yötä päivää täynnä ihmisiä ja myyjiä. Ruokapaikkoja, turistiroinaa, apteekkeja, retkikojuja, sukellusmatkojen tarjoajia, pikkumarketteja ja paljon muuta vieri vieressä ja auki myöhään yöhön. Illalla ja varsinkin yöllä meno yltyi aika villiksi. Musiikki raikaa, ihmiset pitävät meteliä, ilotulitusraketit paukkuvat ja viina virtaa aamuyöhön asti. Hotellimme oli yllättävän hiljaisella vyöhykkeellä, joten ulkoa meteliä ei juuri kantautunut. Sen sijaan naapurihuoneen bilettäjäporukka piti huolen siitä, että ensimmäisinä öinä nukkuminen oli lähes mahdotonta. En tiedä mitä huoneessa tapahtui, mutta se rääkyminen ja käytävällä riehuminen toi mieleen ruotsinlaivan. Onneksi viimeisinä öinä oli hiljaista kun kyseinen ryhmä joko lähti pois hotellista tai heitettiin ulos. Phi Phi:lle matkustaa selvästi paljon nuoria lähinnä bilettämään, rankasti. Siellähän siihen on toki kaikki edellytykset olemassa. Brittejä, ranskalaisia, italialaisia ja amerikkalaisia näytti olevan aika paljon.

Thaimaassa ruoka on aina hyvää. Mitä ikinä he tekevätkin, se on taidolla valmistettua. Niin myös Phi Phi ­saarilla. Syömisen, juomisen ja uimisen lisäksi kävimme lähirantamme Ton Sain ja Loh Dalamin lisäksi Maya Bayllä, Monkey Beachilla ja Long Beachilla. Maya Beachilla oli puolen päivän jälkeen aivan hillitön määrä porukkaa ja tunnelma oli kuin uimahallissa. Kyseisessä paikassa kuvattu elokuva The Beach on ainakin osittain tämän ilmiön takana. Maya Beachin laitamilla tosin oli uskomattoman hyvä snorklata ja siellä olikin pohjassa kaikkea merisiilistä ja merimakkaroista lähtien. Kaikilla rannoilla hiekka oli kuin vehnäjauhoa, valkoista ja sileää, eikä rannat olleet täynnä rantatuoleja. Illalla kannattaa varautua hyttysiin. Ne eivät inise ärsyttävästi korvan juuressa vaan salaa, täysin huomaamatta pistävät jalat täyteen reikiä. Yleensä asian huomaa vasta seuraavana päivänä kun hervottomat patit nousevat kuin tyhjästä. Apteekista saa toki vahvat voiteet niiden hoitoon mutta Thaimaassa on aina mahdollisuus saada malaria tai dengue kuume näistä pikku pirulaisista. Toisiin ne käyvät ärhäkämmin toisiin taas ei.

Olimme siis 4 yötä Phi Phi ­saarilla, jonka jälkeen otettiin lautta kohti Phukettia. Tämä kyseinen lautta oli astetta karumpi kuin tulomatkalla. Huonokuntoinen laiva, jossa varsinkin vessa oli ällistyttävän karmea. Huone oli täynnä roinaa, lattialla oli sentti epämääräistä vettä ja pönttö oli ääriään myöten täynnä ulostetta. Paperia ei myöskään ollut, joten pidättelin suosiolla maihin asti. Laivassa istuttiin sisällä kuten linja­autossa. Siellä olisi ollut tehokas ilmastointi mutta kanssamatkustajat eivät tajunneet, että se toimii tehokkaasti vain jos ikkunat pidetään kiinni. Kaikki avasivat tietenkin ikkunat jolloin sisälle tulvi kuuman kosteaa ilmaa.

Läpimärkinä hiestä rantauduimme Phuketin satamaan ja otimme kyydin kohti Kata Beachia. Kuskilla ei ollut hajuakaan missä meidän hotelli sijaitsee. Katuosoitekaan ei varsinaisesti paljoa auttanut. Sovittiin, että hän tiputtaa meidät johonkin keskeiselle paikalle, mutta kävi kuitenkin hyvä tuuri! Ajoimme sattumalta hotellimme ohi, jolloin kuskikin sen huomasi. Saimme siis kyydin ihan ovelle asti. Katan hotellimme oli koko reissun tasokkain ja siistein. Hissiä ei ollut taaskaan, joten jalkavaivaiset pysyköön poissa. Tottuneina raahattiin kamat jälleen kolmanteen kerrokseen jyrkkiä portaita pitkin. Varustelu oli ihan riittävä, vaikka uima­allasta ei ollutkaan. Perusvarustelu plus ilmainen pullovesi, vedenkeitin, ilmastointi ja taulutelevisio. Henkilökunta oli erittäin mukavaa, vaikka tuntui että respassa ei oltu koskaan edes paikalla. Varsinkin illalla oli aika outoa tulla pimeään ja autioon hotelliin, mutta eipähän ollut kukaan häiriöksi

Kata Beach


Kata Beach on tyypillinen turistirysä. Kapeat tiet täynnä autoja, ihmisiä, kissoja, koiria, ties mitä. Joka puolella on jotakin myynnissä tai palveluita tarjolla. Ranta on myös erittäin vilkas ja aivan täynnä rantatuoleja. Tuolien hintataso on kyllä Eurooppaa reilusti halvempi. 100 bahtia/päivä eli noin 2,5 euroa. Rannan "ökypäässä", jossa oli jotakin korkeatasoisia hotelleja, sai vuokrata myös sellaisen tuolin jossa sekä ruoat että juomat kuuluivat hintaan koko päiväksi. 1000 bahtia/päivä olisi ollut näillä hintaa. Uiminen sen sijaan oli yllättävän mukavaa kun tilaa oli pitkän rannan ansiosta kaikille. Snorklata siellä ei voi, koska pohjassa ei ole mitään ylimääräistä.

Viikko Katalla meni pääosin rannalla loikoillessa, Phuket Townissa ostoksilla käynnissä ja loistavia ruokia syödessä. Phuket Town oli aika ärsyttävä paikka. Siellä varsinaiset ostospaikat oli keskitetty tiettyihin paikkoihin ja suurelta osin kaupunki oli turistille tylsä. Taksikuskit ovat siellä paras ystäväsi. He ovat mukavia mutta vievät lähes joka matkalla asiakkaansa puoliväkisin "matkamuistomyymälöihin" joista he saavat sponsorirahaa. On aika hämmentävää löytää itsensä rantakamppeissa hulppeasta jalokivikaupasta, jossa ympärillä pyörii lähes kuninkaallisissa asuissa lukuisia "myyntineuvottelijoita". Parhaimmillaan käytiin kolmesti samassa "matkamuistomyymälässä" kääntymässä. Venäläisiä Phuketissa on paljon. Huvittavia oli myös monen ravintolan ruokalistat kun ne olivat tosiaan kahdella kielellä, thaiksi ja venäjäksi. Meitä myös luultiin venäläisiksi. Eräs taksikuski tiesi kertoa, että venäläisistä ei oikein pidetä siellä. Hintatasoonkin on vaikuttanut rikkaiden venäläisten lomailu, sillä turistialueiden hinnat ovat paikoin moninkertaiset. Suomeen verraten Thaimaan korkeatkin hinnat edustavat lähinnä Euroopan keskitasoa.

Yhteenveto matkasta


Paljon tuli nähtyä, koettua, syötyä ja kestettyä, mutta kotiin piti sitten lopuksi lähteä. Edellisenä iltana pohdimme yhteyksiä lentokentälle. Kentällä olisi tietenkin pitänyt olla jo ennen aamu seitsemää. Jututin illalla kadulla sattumanvaraista taksikuskia ja hieroin kaupat. Hän lupasi tulla aamulla hakemaan meidät puoli kuudelta. Vähän hataraksi jäi tämä lupaus kun keskustelu käytiin aika huonolla englannilla. Kuski piti kuitenkin lupauksensa ja ilmestyi hotellimme vieressä olevalle marketille puoli kuusi. Hurautettiin tunnin ajomatka lentoasemalle ja suoraan lähtöselvitykseen. Kaikki meni kuten pitikin. Odotellessa katselimme lentoaseman tarjontaa. Hinnat olivat odotetusti kovat. Ei paljoa kotimaan hintoja edullisempia. Paluulento oli huomattavasti rennompi ja etenkin fiilis oli parempi, koska lennettiin valoisaan aikaan. Katselimme huikeita maisemia ikkunasta. Viihdejärjestelmäkin toimi täysin ja elokuvatarjonta oli parempi. Helsingin päässä odotti pakkanen, joka palautti arkeen hyvin nopeasti. Mahtava matka.

Kommentit